Tutkinnanjohtajan mukaan koululaiset ymmärsivät kuulusteluissa, miten vakavia seurauksia kouluretkellä keksitystä päähän pistoksesta olisi voinut koitua. Venäjän puolella luvatta käyneet yläkoululaiset selviytyvät tapauksesta tällä kertaa huomautuksella, kertoo tutkinnanjohtaja, luutnantti Matti Rantanen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta. Savonlinnalaisia yhdeksäsluokkalaisia oli syyskuussa kouluretkellä Rautjärven Simpeleen alueella. Kymmenen koululaista oli irtaantunut muusta ryhmästä ja viisi heistä ylitti luvatta rajan Venäjän puolelle, vaikka opettajat olivat selkeästi kieltäneet sen.Tutkinnanjohtajan mukaan koululaiset ymmärsivät kuulusteluissa, miten vakavia seurauksia kouluretkellä keksitystä päähän pistoksesta olisi voinut koitua. Venäjän puolella luvatta käyneet yläkoululaiset selviytyvät tapauksesta tällä kertaa huomautuksella, kertoo tutkinnanjohtaja, luutnantti Matti Rantanen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta. Savonlinnalaisia yhdeksäsluokkalaisia oli syyskuussa kouluretkellä Rautjärven Simpeleen alueella. Kymmenen koululaista oli irtaantunut muusta ryhmästä ja viisi heistä ylitti luvatta rajan Venäjän puolelle, vaikka opettajat olivat selkeästi kieltäneet sen. …Read More

By

Leave a Reply