Frederik sanoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa Retrojengi-kiertuetta järjestäneen ohjelmatoimiston käyttäneen häntä hyväksi. Laulaja Frederik, 79, kertoi näkemyksensä Retrojengi-kiertuekohusta keskiviikon Viiden jälkeen -lähetyksessä antamassaan haastattelussa. Frederikin, Dannyn ja Erkki Liikasen syksylle kaavailtu yhteiskiertue peruuntui elokuussa. Frederik on kertonut peruneensa osallistumisensa kiertueelle, koska totesi kiertueen olevan taloudellisesti kannattamaton. Miesten versiot tapahtuneesta ovat eronneet toisistaan. Frederik esitti oman näkökantansa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.Frederik sanoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa Retrojengi-kiertuetta järjestäneen ohjelmatoimiston käyttäneen häntä hyväksi. Laulaja Frederik, 79, kertoi näkemyksensä Retrojengi-kiertuekohusta keskiviikon Viiden jälkeen -lähetyksessä antamassaan haastattelussa. Frederikin, Dannyn ja Erkki Liikasen syksylle kaavailtu yhteiskiertue peruuntui elokuussa. Frederik on kertonut peruneensa osallistumisensa kiertueelle, koska totesi kiertueen olevan taloudellisesti kannattamaton. Miesten versiot tapahtuneesta ovat eronneet toisistaan. Frederik esitti oman näkökantansa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa. …Read More

By

Leave a Reply