Pitkään jatkuneet lapsettomuushoidot veivät Anniina Valtosen syviin vesiin. Juontaja-meteorologi Anniina Valtonen kertoo Ylellä kivikkoisesta tiestään äidiksi. Hän aloitti yrittämään lasta puolisonsa kanssa korona-aikana vuonna 2019. Vuoteen ei tapahtunut mitään, joten pari hakeutui julkiselle puolelle lapsettomuushoitoon kenellekään kertomatta. Valtonen muutti ruokavalionsa ja elämäntapansa, sitten hormonihoidoista iski aknen kaltainen ihottuma. Lopulta oli jätettävä kolmivuorotyö Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksessä. Kohdusta löytyi hyvänlaatuinen kasvain, joka poistettiin, mutta sekään ei auttanut raskautumisessa. Vasta koeputkihedelmöityksen kautta tärppäsi.Pitkään jatkuneet lapsettomuushoidot veivät Anniina Valtosen syviin vesiin. Juontaja-meteorologi Anniina Valtonen kertoo Ylellä kivikkoisesta tiestään äidiksi. Hän aloitti yrittämään lasta puolisonsa kanssa korona-aikana vuonna 2019. Vuoteen ei tapahtunut mitään, joten pari hakeutui julkiselle puolelle lapsettomuushoitoon kenellekään kertomatta. Valtonen muutti ruokavalionsa ja elämäntapansa, sitten hormonihoidoista iski aknen kaltainen ihottuma. Lopulta oli jätettävä kolmivuorotyö Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksessä. Kohdusta löytyi hyvänlaatuinen kasvain, joka poistettiin, mutta sekään ei auttanut raskautumisessa. Vasta koeputkihedelmöityksen kautta tärppäsi. …Read More

By

Leave a Reply