Keskustasta perussuomalaisiin loikannut Pekka Aittakumpu arvosteli voimakkaasti perussuomalaisten ihmiskäsitystä reilun vuoden takaisessa kolumnissaan. Keskustan oululainen kansanedustaja Pekka Aittakumpu ilmoitti lauantaina loikkaavansa keskustasta perussuomalaisiin. Vanhoillislestadiolaisena pappina työskennelleen Aittakummun mukaan syynä loikkauspäätökseen oli se, että hän koki tien keskustassa nousseen pystyyn. – Olen jo pidempään kokenut, että olen saanut enemmän vastakaikua ajatuksilleni perussuomalaisten keskuudessa, koskivat ne sitten Yleä, elokapinaa, sateenkaari-ideologiaa tai suomen kielen, kulttuurin ja ylipäänsä suomalaisen elämäntavan puolustamista.Keskustasta perussuomalaisiin loikannut Pekka Aittakumpu arvosteli voimakkaasti perussuomalaisten ihmiskäsitystä reilun vuoden takaisessa kolumnissaan. Keskustan oululainen kansanedustaja Pekka Aittakumpu ilmoitti lauantaina loikkaavansa keskustasta perussuomalaisiin. Vanhoillislestadiolaisena pappina työskennelleen Aittakummun mukaan syynä loikkauspäätökseen oli se, että hän koki tien keskustassa nousseen pystyyn. – Olen jo pidempään kokenut, että olen saanut enemmän vastakaikua ajatuksilleni perussuomalaisten keskuudessa, koskivat ne sitten Yleä, elokapinaa, sateenkaari-ideologiaa tai suomen kielen, kulttuurin ja ylipäänsä suomalaisen elämäntavan puolustamista. …Read More

By

Leave a Reply