Kahden pienen lapsen perheenäiti kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa huolestuttavasta ilmiöstä, jonka hän on huomannut omassa elämässään ja monien äitien keskuudessa. Helsingin Sanomien tuoreessa mielipidekirjoituksessa keski-ikäinen kahden pienen lapsen äiti avautuu karusta ilmiöstä, joka vaivaa hänen mukaansa monia perheitä nykypäivänä. Hänet tilanne on johtanut äärimmäiseen ratkaisuun. Hän kirjoittaa jaksamisensa olevan niin lopussa, että hän on päätynyt hakemaan avioeroa. Hän kertoo kuulleensa monien ikäistensä äitien olevan samalla tavoin väsyneitä arkeen, jossa myös monet lapsiperhearjen metatyöt kasaantuvat heille lastenhoidon ja kodinhoidon lisäksi.Kahden pienen lapsen perheenäiti kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa huolestuttavasta ilmiöstä, jonka hän on huomannut omassa elämässään ja monien äitien keskuudessa. Helsingin Sanomien tuoreessa mielipidekirjoituksessa keski-ikäinen kahden pienen lapsen äiti avautuu karusta ilmiöstä, joka vaivaa hänen mukaansa monia perheitä nykypäivänä. Hänet tilanne on johtanut äärimmäiseen ratkaisuun. Hän kirjoittaa jaksamisensa olevan niin lopussa, että hän on päätynyt hakemaan avioeroa. Hän kertoo kuulleensa monien ikäistensä äitien olevan samalla tavoin väsyneitä arkeen, jossa myös monet lapsiperhearjen metatyöt kasaantuvat heille lastenhoidon ja kodinhoidon lisäksi. …Read More

By

Leave a Reply