Maikkarin Sub- ja Ava-kanavat eivät enää näy antenniverkossa viidellä alueella. Paikallinen muutos ei vaikuta kanavien näkyvyyteen kaapelitalouksissa, eikä MTV3-kanavan näkyvyyteen antenni- tai kaapeliverkossa. Kahden MTV:n televisiokanavan jakelussa tapahtui syyskuun lopussa muutos, eivätkä kanavat enää näy kaikilla niillä alueilla, joissa niitä on voinut aiemmin katsoa antenniverkon kautta. MTV:n kanavien näkyvyyden muutoksista kertoi aiemmin perjantaina Lapin Kansa. MTV:n viestinnästä kerrotaan Iltalehdelle, että aiemmin perus- eli SD-tasoisina lähetyksinä antenniverkossa näkyneet Sub- ja Ava-kanavat eivät enää muutoksen myötä näy Ylläksellä, Taivalkoskella, Pyhätunturilla, Pihtiputaalla tai Iisalmessa.Maikkarin Sub- ja Ava-kanavat eivät enää näy antenniverkossa viidellä alueella. Paikallinen muutos ei vaikuta kanavien näkyvyyteen kaapelitalouksissa, eikä MTV3-kanavan näkyvyyteen antenni- tai kaapeliverkossa. Kahden MTV:n televisiokanavan jakelussa tapahtui syyskuun lopussa muutos, eivätkä kanavat enää näy kaikilla niillä alueilla, joissa niitä on voinut aiemmin katsoa antenniverkon kautta. MTV:n kanavien näkyvyyden muutoksista kertoi aiemmin perjantaina Lapin Kansa. MTV:n viestinnästä kerrotaan Iltalehdelle, että aiemmin perus- eli SD-tasoisina lähetyksinä antenniverkossa näkyneet Sub- ja Ava-kanavat eivät enää muutoksen myötä näy Ylläksellä, Taivalkoskella, Pyhätunturilla, Pihtiputaalla tai Iisalmessa. …Read More

By

Leave a Reply