Hollywood-tähti Nicolas Cage menetti jättiomaisuutensa, mutta sai sinnikkyydellä syöksykierteen käännettyä. Kuusikymppinen Nicolas Cage julisti juuri Deadline-sivustolla pelkäävänsä tekoälyä. Se vie hänen mielestään näyttelijältäkin pian leivän pöydästä. Oscar-palkittu Hollywood-tähti tunnetaan paitsi nimekkäistä rooleistaan, myös eriskummallisista mielipiteistään ja tempauksistaan. Hän on lahjakas roolien tulkitsija, sarja-avioituja ja jättiomaisuuden outoihin ostoksiin hassannut veijari, joka nykyään nauttii kulttimainetta satojen meemien kohteena. Luovuus Cagella lienee jo verenperimässä, sillä onhan hänen setänsä legendaarinen ohjaaja Francis Ford Coppola ja serkkunsa Sofia Coppola. Elokuvaperheen vesa ei valinnut perheensä nimeä, vaan halusi menestyä uralla omin avuin. Sen hän on tehnyt: rooli Leaving Las Vegas -elokuvassa toi miehelle Oscar-pystin, ja hänellä piisaa nimekkäitä menestysrooleja. Cage on nähty esimerkiksi elokuvissa The Rock – paluu helvettiin, Con Air – lento vapauteen, Face/Off – kahdet kasvot, Enkelten kaupunki, Puhallettu 60 sekunnissa, Family Man – perhe on paras, Noidan oppipoika ja National Treasure – kansallisaarre.Hollywood-tähti Nicolas Cage menetti jättiomaisuutensa, mutta sai sinnikkyydellä syöksykierteen käännettyä. Kuusikymppinen Nicolas Cage julisti juuri Deadline-sivustolla pelkäävänsä tekoälyä. Se vie hänen mielestään näyttelijältäkin pian leivän pöydästä. Oscar-palkittu Hollywood-tähti tunnetaan paitsi nimekkäistä rooleistaan, myös eriskummallisista mielipiteistään ja tempauksistaan. Hän on lahjakas roolien tulkitsija, sarja-avioituja ja jättiomaisuuden outoihin ostoksiin hassannut veijari, joka nykyään nauttii kulttimainetta satojen meemien kohteena. Luovuus Cagella lienee jo verenperimässä, sillä onhan hänen setänsä legendaarinen ohjaaja Francis Ford Coppola ja serkkunsa Sofia Coppola. Elokuvaperheen vesa ei valinnut perheensä nimeä, vaan halusi menestyä uralla omin avuin. Sen hän on tehnyt: rooli Leaving Las Vegas -elokuvassa toi miehelle Oscar-pystin, ja hänellä piisaa nimekkäitä menestysrooleja. Cage on nähty esimerkiksi elokuvissa The Rock – paluu helvettiin, Con Air – lento vapauteen, Face/Off – kahdet kasvot, Enkelten kaupunki, Puhallettu 60 sekunnissa, Family Man – perhe on paras, Noidan oppipoika ja National Treasure – kansallisaarre. …Read More

By

Leave a Reply